Keter ei siis periaatteessa mennyt tunnille vaan ne hyppäs muutaman kerran esteitä ja tän reissun tarkotus oli päästä lähinnä vähän isommalle kentälle koittamaan esteiden hyppäämistä sekä katsoa miten Keter reagoi uuteen paikkaan : )
Lyhyesti kerrottuna Keter oli alussa todella kankea, sipsutteli aika paljon ja oli laiska esteille, mikä taas on aika harvinaista. Loppua kohti se alkoi kuitenkin rentoutumaan ja meni tosi kauniistikkin jo muutaman kerran :)
Yksi syy miksi Keter meni tänään vähän kummallisesti oli varmasti että oltiin uudessa paikassa ja toiseksi se että Keter sai kengät nyt pitkästä aikaa, joten niihin totuttelu vie varmaan vähän aikaa.
Kun tällä tallilla oli saatu hommat purkkiin niin siirryttiin omalle pienelle tallille. Tosin itse tulin vähän jälkijunassa mopollani ja kodin kautta : D
Kun itse saavuin noin tunnin tai kaksi myöhemmin niin ketään ei näkynyt missään. Niinpä päätin ottaa Pillin vuohiaitauksesta ( se on nyt siirtynyt asumaan vuohien kanssa koska Findus lähti tiistaina toiseen talliin asustelemaan. Ja tämäkin oli jo siis silloin finduksen meille tullessa päätetty että se lähtee erään meidän tallilla käyvän naisen luo asumaan kesällä). Ensimmäisenä ajatuksena oli että hengailisin Pillin kanssa koska en ollut varma oliko sen kanssa tehty jo jotain. Mutta sitten tulikin ilmi että ei tämä pieni poni ollut tehny muuta kuin syönyt, joten sekin pääsi töihin:
Seuraavaksi pääsen tallille luultavasti vasta lauantai-iltana tai viimeistää sunnuntaina. Silloin tapahtuukin vähän jotain isompaa! Seuraava postaus taitaakin kertoa siitä. Joten sunnuntaihin!
Ja kaikille oikein hyvää ja hauskaa kesälomaa!