Ystävä, kaveri vai tuttu?

Tässä postauksessa esiintyvät mielipiteet ovat siis täysin omiani ja monella varmasti on erilainen kanta asiaan, mutta tässä on kuitenkin oma näkemykseni.

En tiedä miten muut määrittelevät omat kaverinsa/ystävänsä. Jotkut sanovat että omistavat parhaita kavereita, toisille kaikki keiden kanssa ollaan tekemisissä ovat kavereita ja loput on sitten tuttuja. Itse taas ajattelen että mulla on ystäviä sekä kavereita. Niiden välillä on kuitenkin selvä ero.

Mulle ystävä tarkoittaa sellaista ihmistä kenen kanssa on aina mukava jutella, kenelle voi jakaa niin hyvät kuin pahatkin asiat eikä tarvitse pelätä että jutut lähtee leviämään. Ystävillä on aina vähän omia "inside" juttuja, koska toisen on tuntenut niin kauan. Siinä toisen ja sun välillä on sellainen side mitä ei pysty selittämään. Se side kestää vaikka toinen olisi toisella puolella maapalloa. Ihan sama milloin tämän ystävän näkee niin aina riittää juteltavaa.  Ystävä ymmärtää myös pienen kiusan, niin puolin kuin toisin, mutta ei tietenkään mitään haukkumista tms. Ihan sama mikä kahjo idea jommalla kummalla on niin ystävä on yleensä se joka on valmiina toteuttamaan tämän hulluuden. Ystävällä ei yleensä ole mitään tapoja jotka ärsyttäisivät sinua tai jos on niin olet oppinut elämään niiden kanssa. Lisäksi hiljaisuus tämän henkilön kanssa ei tee tilanteesta "awkwardia". Ystävä on se henkilö johon voit aina luottaa. Jos saat viestin kännykkään ja ajattelet että "eikä, en jaksa vastata", mielestäni kyseinen henkilö ei silloin ole ystäväsi, sillä ystävälle on aina aikaa ja viestin saaminen tulisi tuoda hymyn kasvoille. Tietenkin jotkut pahat paikat, työt ja vastaavat tilanteet ovat asia erikseen.

"Kiireessäkään et voi dissaa sun parasta kaveriis"

(tässä tapauksessa siis ystävääsi)

Kaveri, sitten taas on mulle aika laaja käsite. Kaveri on mulle semmoinen henkilö kenen kanssa saatan vaihtaa kuulumisia silloin tällöin, mutta se on kuitenkin mukavaa eikä pakonomaista lätinää. Se on sellainen tilanne milloin toista oikeesti kiinnostaa miten toisella menee. Kaverin kanssa ei kuitenkaan vietä niin paljon aikaa kuin ystävän, vaikka asuisikin samalla paikkakunnalla. En itsekkään oikein osaa kertoa mistä tämä kaverin ja ystävän välinen ero oikein tulee? Ehkä siinä on vaan se että miten hyvin sen toisen ihmisen kanssa klikkaa? Kavereiden kanssa on hyvät välit, mutta siitä kuitenkin puuttuu jotain, verrattuna ystävien väliseen suhteeseen.

Tuttuja mulla on enemmän ku laki sallii, niin kuin varmasti monella muullakin. Tutut on mulle sellaisia ihmisiä kenet mä tiedän, mutta en kuitenkaan välttämättä moikkaa heitä. Tiedän esimerkiksi henkilön nimen, missä hän asuu, mitä koulua hän  käy jne. En varsinaisesti siis tunne henkilöä, mutta tiedän kuka hän on. Se että voit laskea jonkun tutuksi vaatii kuitenkin sen että tämä henkilö tietää myös sinut. Sillä muutenhan voisin sanoa että Tarja Halonen on tuttuni koska tiedän missä hän asuu sekä hänen nimensä. Itse kun asun pienellä paikkakunnalla niin näen tuttuja lähes päivittäin, joku on aina tuttu jostain. Oli se sitten kaupan kassalta, kesätöiden vakiasiakas, samaa luokkaa käynyt... Ihan kuka vaan, niin tuttuja tulee vastaan yleensä joka kulman takaa.

Tässä oli vähän mun omia mietteitä ystävistä, kavereista sekä tutuista. Ens kerralla tulee taas vähän kevyempi postaus!

Maakuntamatkailua

Tänään käytiin kaverin kanssa vähän tässä lähistöllä pyörimässä ja sain jopa otettua kameran matkaan. Joten seuraavat kuvat on otettu pitkästä aikaa järkkärillä!

Linnalta jatkettiin matkaa toiseen paikkaan:

Kait tämäkin matkailuksi lasketaan? :D

Oon nyt pari viime päivää ollut ihan super turhautunut, koska mulla ei oo kertakaikkiaan mitään tekemistä. Käyn lautailemassa joka päivä mut tän kylän tiet on niin huonossa kunnossa et lauta rullaa yhtä hyvin ku purkka lähtee tukasta. Edes auton saaminen ei oikein lohduta sillä a) mulla ei oo varaa ajella sillä ja b) kaikki kaverit on töissä tai koulussa. Onneksi pääsin tänään kuitenkin vähän taas toisiin maisemiin. Odotan nyt vaan kuumeisesti et mun viisumi valmistuis ja et pääsisin lähtemään Turkkiin!

"Bucket list"

Todella monelle on varmaan tuttu käsite "bucket list". Bucke list on siis lista asioista jotka haluat toteuttaa elämäsi aikana. Ne voi olla isoja tai pieniä. Itse ajattelin nyt kertoa omani. En itseasiassa edes ole koskaan kirjoittanut näitä alas vaan kaikki asiat on vaan ollu mun mielessä. Ihan kiva saada ne nyt kirjoitettua niin voin sitten myöhemmin katsoa kuinka monta olen päässyt toteuttamaan!

1.

Omista moottoripyörä, mielellään crossi ja aja sillä! (Samaan pakettiin kuuluu myös moottoripyöräkortin omistaminen.)

2.

Tää sama kuva on tainnu jo kerran aijemminkin olla täällä blogissa. Viimeksi tänään mietin että olisko mun unelmien auto tyylikäs mersu vai joku urheiluauto... Hmm...

3.

Tottakai listaan mahtuu vielä yksi moottoroitu kulkupeli. En edes osaa sanoa mistä tää mun halu päästä helikopterin kyytiin oikein tulee, mutta se ansaitsee silti paikkansa tällä listalla.

4.

Mun mielestä olis tosi hienoa nähdä leijonia, seeproja ja kirahveja vapaana luonnossa. Oon aina tykännyt katsoa kaikkia luontodokkareita ja olis tosi hienoa jos pääsiskin katsomaan safarielämää ihan paikanpäälle!

5.

En osaa oikein sanoa mitä mieltä olen delffiinien pitämisestä esimerkiksi joissakin vesipuistoissa. Mutta tämän haaveeni haluaisin toteuttaa ehkä kuitenkin meressä. Jo villien delffiinien näkeminen olisi todella hienoa.

6.

Klassikko!

7.

En oo itseasiassa vielä kertaakaan matkustanut kaverien kanssa, jos kouluun kuuluvaa kahden kuukauden Espanjan jaksoa ei lasketa. Oon aina muuten ollut perheen kanssa ulkomailla.

8.

Tän haluisin tehdä jossain todella hienossa paikassa, kuten esimerkiksi Dubaissa.

9.

Tähän kuvaan haluun tiivistää kaiken Los Angelesissa olevan. Haluaisin vierailla Hollywood kyltillä, käydä Walk of famella sekä kävellä rantakatua pitkin.

10.

 Yksi monista luonnonihmeistä jonka haluaisin nähdä.

Tässä oli muutama asia jotka haluisin toteuttaa elämäni aikana. Aivan kuten jostain joskus luin 

" jos matkustaminen olisi ilmaista, ette näkisi minua enää koskaan."

Onko teillä jotain asioita mitä haluaisitte tehdä elämänne aikana? :)

Jännitys ja ahdistus

Ensimmäisenä aiheena halusin käydä läpi jännitystä sekä ahdistusta. Nää tunteet on mulle ja varmasti monelle muullekkin tuttuja. Itse luokittelisin jännityksen hyvään ja pahaan jännitykseen. Ja ahdistuksen tunteitakin on mun mielestä erilaisia, mutta tänään puhun siitä millasta ahdistusta mulla välillä esiintyy.

Hyvää jännitystä on esimerkiksi se kun odottaa Linnanmäen jonossa hurjaan laitteeseen. Tää jännitys laittaa kehon vähän semmoseen tilaan et miettii samaan aikaan että kyllä tän pitäis olla turvallista mutta mitä jos...? Kuitenkin laitteeseen päästyä ja sen liikkeelle lähdettyä jännitys katoaa ja se muuttuu adrenaliiniksi ja mahtavaksi tunteeksi.

Pahaan jännitykseen luokittelisin tilanteen jossa alkaa esimerkiksi pyörryttämään tai voimaan muuten vain pahoin. Tätä voi tapahtua eri ihmisille erilaisissa tilanteissa. Niihin saattaa liittyä aikaisemmat huonot kokemukset tai muuta vastaavaa.

Kun jännitys sitten iskee niin itse ainakin huomaan sen siitä että sydän alkaa lyömään lujempaa. Ja tämähän ei olo helpota yhtään, päinvastoin, se vain pahentaa asiaa. Kun huomaan että mulla alkaa sydän lyömään lujempaa niin mulle tulee tosi äkkiä olo että mun on pakko saada syke kuriin ja alan "panikoimaan" siitä. Sykkeen nousemisen lisäksi tosi yleinen oire on käsien hikoaminen sekä tunne siitä että vatsa kääntyy ylösalaisin. Mulla on myös tapana alkaa ajattelemaan kaiken maailman pahimpia kauhukuvia että mitä voi tapahtua. Otetaanpa esimerkiksi käynti hammaslääkärissä. Odotan odotushuoneessa ja huomaan että mua jännittää. Usien mua kyllä jännittää jo kotoa lähtiessä. Alan pikku hiljaa kuvittelemaan kaikkea miten hammaslääkärissä tulisi käymään. Jos seiltä löydetäänkin monta reikää jos ne joutuu tekemään juurihoidon jos ne repiikin koko hampaan pois jos ne puuduttaa (pelkään piikkejä).

Kaikki toi jossittelu on täysin turhaa ja mun pitäis vaan oppia hillitsemään itseni, mutta ei se niin helppoa ole.

Paniikkihäiriö?

Tää on vain mun oma päätelmä, mutta luulen että mulla saattais olla lievä paniikkihäiriö. Kaikki tää epäily lähti siitä kun olin kerran ratsastamassa yksin metsässä. Olin juuri laukannut todella pitkän pätkän ja sitten mun oli tarkoitus kääntyä eräälle metsätielle. Tälle tielle ei pääse autoja, ellei ole avaimia sellaiseen ketjuporttiin. Kun olin juuri menossa sisälle tähän metsään aloin tuntemaan tosi huonoa oloa ja mulla alkoi tulemaan kylmänhikeä. Jatkoin kuitenkin syvemmälle metsää jonka toiselta puolelta pääsisin taas autotielle. Tässä vaiheessa mulle alko tulemaan jonkinlaista paniikkia/jännitystä, sillä aloin taas kuvittelemaan mitä kaikkea voisi tapahtua. Kuten mitä jos nyt pyörtyisin metsään eikä kukaan löytäsi mua, sillä kyseiselle metsätielle ei päässyt autolla. En edes ollut kertonut kenellekkään, minne olin lähtenyt ratsastamaan. Vähitellen mua alkoi myös huimaamaan tai tuli sellainene tosi kevyt ja leijaileva olo. Tässä vaiheessa en enää ajatellu järkevästi, vaan päätin lähteä ravaamaan, jotta pääsisin nopeammin pois kyseisestä metsästä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, niin olihan se tyhmä idea...

Ravaamisen jälkeen olo oli vielä huononpi ja aloin tuntemaan todella kovaa janoa. Niinpä ajatelin soittaa äidilleni ja pyytää jos hän voisi tuoda vettä jahka pääsisin takaisin autotielle. Äiti ei kuitenkaan vastanut monista soittoyrityksistä huolimatta sillä puhelin oli toisessa huoneessa ja äiti toisessa. Lisäksi isäni ei vastannut koska nukkui ja kumpikaan veljistä ei ollut kotona. Kaverilla oli tuolloin kepit joten hänkään ei päässyt apuun.

Hiljalleen paniikki alkoi kasvamaan ja ei se heikotus siitä yhtään helpottanut. Yritin vain keskittyä siihen ettei mun maailma vaan sumenisi ja että pääsisin tallille jonne tosin oli vielä muutaman kilometrin matka.

Muistan kuinka viimeiset metrit olivat yhtä tuskaa ja olisin antanut mitä vaan lasillisesta vettä. Loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin tallille, heitin hevosen talliin varusteet päällä ja riensin keittiöön hakemaan vettä, sekä makaamaan sohvalle. Tallinomistajakin sanoi että näytin kalpealta. Pikku hiljaa olo koheni, mutta tuosta retkestä mulle on jääny jotenkin sellainen ikuinen epävarmuus.

Ollaan äitin kanssa juteltu tästä myöhemmin ja se sano että sillä oli pienenä lievä paniikkihäiriö eikä se kestänyt aukeita paikkoja. Tietysti mul on saattanut olla ihan tavallinen joku hormoonillinen häiriö tai jotain, mutta sain siihen  kylkeen vaan vielä jonkun ahdistuskohtauksen.

Vielä nykyäänkin mua ahdistaa lähteä yksin isoon metsään ja esimerkiksi pidemmille pyöräilyreissuille, sillä pelkään että saan taas samanlaisen "kohtauksen". Tän tapahtuman jälkeen mua ahdisti myös olla esimerkiksi elokuvateattereissa, sillä ajattelin sen suljettuna paikkana, josta ei pääsisi pois ennenkuin näytös olisi ohi. Onneksi olen tästä jo oppinutt pois ja voin jo ihan huoletta mennä elokuviin tuntematta oloani ahdistuneeksi!

Miten rauhoittua?

Näin jälkeen päin oon yrittänyt pitkille lenkille lähtiessä miettiä miten saan itseni rahoittumaan, jotta en ajattelis aina kaikista pahinta mitä mulle voisi tapahtua. Yleensä jos mua alkaa jännittämään/ahdistamaan niin yritän hengitellä ihan rauhassa. Ensin nenän kautta sisään ja sitten suun kautta ulos. Jos oon jossain liikkumassa niin pysähdyn hetkeksi ja laitan esimerkiksi silmät kiinni. Näiden lisäksi koitan ajatella jotain muuta. Esimerkiksi mitä tekisin huomenna tai sitten vaikka matkaa joka mulla on vielä jäljellä.


Kun lähden ulos esimerkiksi lenkille, niin mulla on tapana alottaa liian nopeasti. Vaikka en ole käynyt pitkään aikaan lenkillä niin saatan 5 minuutin kävelyn jälkeen lähteä juoksemaan ja juoksen niin pitkälle kuin jaksan. Kävelen taas hetken ja tasaan hengitystä ja juoksen taas niin kauan kuin jaksan. Tämä taktiikka on todella huono, sillä silloin mulla yleensä tulee tunne että oon kesken lenkkiä ihan loppu enkä jaksais enään yhtään ja lisäksi heikotus on hyvin yleinen tunne. Oon vaan tosi huono kävelemään tai hölkkäämään rauhallisesti, koska musta tuntuu että semmosesta ei oo mitään hyötyä, mutta ei oo kyllä mun spurttauksistakaan...

Tässä olisi nyt vähän omia kokemuksia jännityksestä sekä näistä eräänlaisista "paniikkikohtauksista". Paniikkikohtaus kuulostaa liian voimakkaalta sanalta, mutta en ole keksinyt sille parempaakaan sanaa. Ehkä jokin ahdistuskohtaus olisi osuvampi? Koitan aina silloin tällöin haastaa itseäni ja lähteä pyöräilemään vaikka vähän jonnekkin kauemmaksi, jotta varmuuteni palaisi takaisin. Lisäksi kannan aina mun mukana vesipulloa. Pakkaan sen aina laukkuun muiden arkisten asioiden kanssa kuten kalenterin. Tykkään hirveesti liikkua ja toivonki että saisin joskus selätettyä tän mun ahdistuksen kokonaan!

Uudet tuulet puhaltaa

Tää blogi on jo aika pitkään vaan ollut ja möllöttänyt paikoillaan, joten ajattelin vihdoin alkaa herätelemään sitä sen levosta. Postauksia on tullut ehkä kerran parissa kuukaudessa ja nyt yritän muuttaa tilannetta! 

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, niin mun arki ei tällä hetkellä ole kovin ihmeellistä. En tällä hetkellä vielä työskentele enkä opiskele missään, joten päivät kuluvat kotona kotiaskareita tehdessä. Niinpä tulevat postaukset eivät kerrokkaan päivän tapahtumista, niinkuin mulla ennen oli tapana kertoa vaan otan käsittelyyn erilaisia aiheita. Oon kirjoittanut muistiin yhdeksän erilaista aihetta ja käyn ne läpi aina yksi kerrallaan ja koitan aina suunnitella postauksia hieman etukäteen. Toivon että tämä lisää blogin selvyyttä, sillä kirjoitan usein vain ajatusvirtaani joka on kaikkea muuta kuin selvä...

Tulevaisuudessa suurin osa lisäämistäni kuvista tulee olemaan puhelimella otettuja. Tämä sen vuoksi, että ennen kun lisäsin blogiini kuvia halusin yleensä ottaa kuvat järkkärillä, kuvien hyvälaatuisuuden vuoksi. Lisäki muokkasin kuvia, jotta ne olisivat näyttäneet vieläkin hienommilta. Tämä oli kuitenkin yksi niistä asioista joka teki blogin kirjoittamisesta todella raskasta. Niinpä tästä edespäin kuvat tulevat olemaan puhelimella otettuja ja mitä luultavimmin myös muokaamattomia. (Mustavalkokuvia lukuunottamatta.) Tietenkin jos innostun ja saan jostain inspiraatiota niin myös järkkärillä otettuja kuvia saattaa ilmestyä silloin tällöin.

Olen uudistanut blogia hetki sitten ja mikäli et ole vielä käynyt katsomassa päivitettyä esittelyä itsestäni, niin kannattaa käydä lukaisemassa! Lisäksi muutin myös blogin esittelyä, joka näkyy sivupalkissa. Sain hetki sitten myös uuden bannerin mikä saa ainakin toistaiseksi pysyä paikallaan, sillä se sopii hyvin uudistuneeseen blogiin. Kultaisen taustan taidan vaihtaa jossakin vaiheessa, jahka osaan päättää minkälaisen värimaailman haluaisin blogilleni.

Tässä oli esimakua tulevasta ja kannattaa pysyä kuulolla, sillä uuden tyyppiset postaukset ovat aivan kulman takana!