maanantai 5. toukokuuta 2014

Ajattelin vai ilmoittaa tulevaisuudestani

Päivölään piti ottaa mukaan oma kuva niin
annoin sinne sit tän :)
Kävin päivölän opistolla pääsykokeissa tiistaina 29.4 ja siellä oli tosi mahtavia ihmisä! Kaikki oli tosi ystävällisiä ja alettiin heti kyselee et minkä ikäsii kaikki on ja et mistä ollaan kotosin jne. Päivä eteni silleen että ensin oli ilmoittautuminen, sitten mentiin semmoseen luokkaan jossa se meidän ohjaaja kertoi mitä tää matkaopas koulu pitää sisällään ja muutenkin kaikkee perustietoa. Sen jälkeen oli ryhmäkeskustelun vuoro. Siinä piti keskustella että mitä me odotetaan matkaopas työstä ja millaisia ominaiosuuksia sillä pitäisi olla. Tämän jälkeen käytiin vähän katsomassa päivölän opistoaluetta ja soluasuntoja, jonka jälkeen olikin jo aika siirtyä syömään. Syömisen jälkeen mentiin luokkaan jossa alkoi yleistiedonkoe ja samaan aikaan viereiseen huoneeseen meitä otettiin yksitellen suorittamaan englanninkielistä itsensäesittelyä. Kaiken tämän jälkeen päivä olikin jo ohi? : O Koko se kolmen tunnin aika minkä siellä vietin meni ihan älyttömän nopeasti. Harmitti vähän kun kaikki lähtivät vähän eri aikoihin niin ei voinut jäädä sen enenpää rupattelemaan ja kysymään vaikka puhelinnumeroita tai muuta. Päivölässä kerrottin myös että tuloksewt saa tietää nopeesti ja että viikon sisällä pitäisi puhelimen soida ja siinä sitten kerrotaan että pääseekö sisälle vai ei.



Perjantaina klo 12.17 mun puhelin sitten soi. Sieltä kyseltiin ensin että miltä Päivölä oli tuntunut ja miten kokeet oli omasta mielestään mennyt. Vastasin että tosi hyvä fiilis jäi ja että paikka vaikutti todella mukavalta. Hahaha sitten mulle sanottiin et  ryhmähaastattelu ja se englanninkielen esitys oli menny kuulemma tosi hyvin mut yleistiedonkoe ei mennyt ihan nappiin :D Sitten puhelu jatkui siten että se ohjaaja piti mua kuitenkin tosi iloisena ja pirteänä ihmisenä mitä matkaoppaalta vaaditaankin ja että jos luen kesänaikana vähän tota yleistietoo niin _Pääsen sisään Päivölän matkaopaskouluun!_ 

Vähänkö on kiva tunne! Nyt tiedän että pääsen syksyllä edes jonnekkin opiskelemaan. Aijon vielä käydä restonomikoulutuksen pääsykokeissa ja katsoa ett pääsenkö sinne sisään vai en. Hihihihhiii oon niin onnellinen, iloinen ja ties mitä!

Tosin tässä on yksi miinus puoli...Keter. En millään haluaisi lähteä pois sen luota. Mutta fakta on se että pakkohan mun on läheä opiskelemaan. Mutta sen tiedän, että aina kun palaan takaisin tänne käpykylään niin käyn aina moikkaamassa Keteriä! Ja aijon myös viettää sen kanssa kesällä mahdollisimman paljon aikaa kesätöiden rinnalla.

Tässä tän hetkiset fiilikset katsotaan nyt sitten että miten tää kesä sujahtaa ja että mistä saisin opiskelurahat kasaan :D

8 kommenttia:

  1. Hahah, musta on jotenki tosi hassua, että sä jätät Lappohjan! Se on niin hassuu, et mulle tulee haikee olo xD

    VastaaPoista
  2. Hahaaha itse taas ootan sitä innolla mut voi kans olla et hetken päästä alan taas kaipaamaan tätä paikkaa vaikka onkin jo kauan halunnut täältä pois :D

    VastaaPoista
  3. Hei, kiva kuulla että pääsykokeesi Päivölään meni hyvin ja se että sieltä tarjottiin opiskelu paikkaa! Minun on tarkoitus hakea opistoon syksyllä, ja nyt jo jännittää. Haluan enemmän kuin mitään muuta Päivölään sisään ja samoin matkaoppaaksi. Jännitän kovasti esittelyä englanniksi, ruotsin koetta sekä sitä jo pelottavalta kuulostavaa yleistietokoetta-iik. Olisiko sinulta mahdollisesti saanut pari rauhoittavaa vastausta mahdollisesti s-postilla? Olisi muutenkin hauska kuulla mitä olit mieltä koulusta ja miten restonomin pääsykokeet menee? anu_91@windowslive.com Terkuin Anu

    VastaaPoista
  4. heii moikka :)) Oon Olli, siisti blogi sulla, pääsin kanssa ite tonne päivölän matkaopaskouluun, oltii eri pääsykokeissa, mut ois kiva tutustuu tällei etukätee jos vaan haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olis kyl kiva tutustuu mahdollisimman moneen ketkä olis tulossa samoille kursseille! Missä haluaisit tutustua? Kik, sähköposti, fb..? :)

      Poista
  5. no oikeestaa mikä vaa käy, Mun facebook on Olli Matias Hänninen
    https://www.facebook.com/Polarmatsku91 kokeile jos toi linkki pelaa
    kik on Matskue911

    VastaaPoista