Päivä alkoi tietysti sillä että nukuin pitkään ja chillasin vaan hetken yöpuvussa ja söin aamupalaa. Sit sain itseni suihkuun ja sen jälkeen katsoinkin hieman Porvoon pääsykokeen aikatauluja. Sitten talo olikin tyhjä kun kaikki lähti jonnekkin joten kotiteatterijärjestelmä sai taas raikaa! Sitten lähdinkin hakemaan kavereita ja suunnattiin yhdessä kesämarkkinoille:
Oli erittäin lähellä etten menny tonne, mut olisin kuitenkin vaan liiskannu kaikki pikkulapset :D |
Mun ryhmärämä :D |
Otettiin kyllä aika rennosti, käveltiin hetki, sit vaan istuttiin ja nautittiin ilmasta, lähettiin taas vähän kiertämään, istuttiin alas ja katteltiin sit lopuksi lähdettiin vielä käymään jäätelökioskilla:
Jäätelöitten jälkeen lähdettiin takaisin kotiin päin ja vein kaksi kaveria juna-asemalle ja yhden kanssa cruisailtiin vielä hetki, mutta sitten alkoi jo nälkä piinaamaan ja piti lähteä kotiin syömään :D
Laitoin nopeesti ruokaa, söin, olin koneella, pakkasin tavarat ja sit pitikin jo lähteä hakemaan kaveria juna-asemalta ja siitä jatkettiin tallille :)
Keter oli ilmeisesti ollut vähän hurja ja ajanut Kotelia ihan tosissaan takaa, purru ja potkinu, joten se ei tarvinnut liikuntaa koska oli juossut itsensä ihan vaahtoon asti. Nyt Keter onkin sitten Kompin kanssa eri laitumella ja Kotel muiden kanssa aidan toisella puolella. No, koska mulla ei ollut hevosta millä mennä ja kaveri ei halunnut lähteä yksin ratsastamaan, niin lähdettiin sitten tällä kaverin hevosella, Kirpulla kärryilemään :)
Kattokaa nyt näitä kuvia! Ihan mahtava kesäinen ilma ja vieläpä hyvässä seurassa. Käytiin Kirpun kanssa vähän yli tunnin lenkillä ja kun saavuttiin takaisin tallille niin putsattiin kamat ja herkuteltiin vähän mun juhlista jääneillä herkuilla :D
Sokeri on ystävä, mutta ei ehkä huomenna kun on vuorossa hammaslääkäri... Huuuups!
Lisäksi kävin ennen kärryilyä moikkaamassa Keteriä ja se vaikutti niin pulmuselta ja ettei se olis tehny mitään :D Enkä voi edes kuvitella kuinka pahalta se on tänään näyttänyt kun se on ajanut Kotelia takaa ja monet eri ihmiset sano että se näytti oikeesti todella pahalta, ettei siinä oikein tienny miten sinne väliin menisi. No Kotel ja Keter saakin nyt pysyä erossa toisistaan.
Sitten vielä kuva musta ja kaverista kun lähdettiin kotiin päin:
Tässä oli mun päivä tällee jotenkin selitettynä :D Tämmönen on myös mun täydellinen päivä. Ei siihen muuta tarvita kun ystäviä, naurua, talli ja muutenkin vaan mukavia ihmisiä!
Muistakaahan myös katsoa mun ylioppilaspostaus minkä tein ennen tätä tarinaa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti