perjantai 30. tammikuuta 2015

Viikonloppu

Kamerassa sattui olemaan kuvia pari viikkoa takaperin vietetystä viikonlopusta. Lisäksi otin juuri äsken valokuvia siitä millainen mun tuleva viikonloppu tulee olemaan. Pari viikko sitten mulla oli täällä Päivölän solussa myös muutama kaveri, mutta tänä viikonloppuna oon tän solun kuningatar. Oon siis yksin tän viikonlopun, tietenkin muissa soluissa on muutama kaveri.

Pari viikkoa sitten tehtiin melkein 24h hotellikansioita. Aloitettiin niiden tekeminen kun aamulla herättiin ja lopetettiin illalla 01.00 aikoihin. Tämä oli siis viikonloppuna. Opiskeluiden ohessa oli kuitenkin pakko syödäkin jotain, joten tehtiin yhdessä tortilloja.

Kaveri teki meille guacamolea!





Hyvällä porukalla saatiin meille ruoka aikaseks ja mahat täyteen!
Sitten katsotaan millaiselta mun viikonloppu tulee nyt näyttämään.

Kaveri oli ihana kun suostui lainaamaan Marsuaan mulle viikonlopuksi.

Cosmoa ruotsiksi sekä suklaata.
Hyvän mielen huone! Puhalletaan kämppiksen
kanssa joka päivä yks serpentiini koulun päätty-
miseen asti. Kolmas viikko jo menossa!


























Oon perjantaina sekä lauantaina päivystäjä.
Puhelimen päässä täytyy olla 24/2



Tässä on meidän Päivölän mäen kartta. Me opakkaat asutaan majoitus 5:ssa mikä näkyy kuvan yläreunassa. Majoitus
3:sen alakerrassa on meidän luokkahuone. Päivystysvuorossa kierrän koko mäen ja katon et ovet on lukossa.


Vitsailua C:n asukkaiden kesken. Täällä tarkkaillaan mun suihkussa käymistä, vedenkulutusta sekä unirytmiä. :D

Onneksi Mauno ja Martta pitää mulle seuraa viikonloppuna.
Palaan vielä ajassa taaksepäin joulukuun viimeiseen päivään. En tiedä muistatteko te tämmöstä:

Tää oli mun 2014 muistojen purkki. Kirjoitin sinne niin isoja, kuin pieniäkin hyviä hetkiä, joita mulle tapahtu vuoden aikana. Avasin tän purkin sit uutenavuotena ja täytyy kyllä sanoa että suurimman osan asioista mä muistin, mutta oli siellä muutama unholaankin jäänyt asia. Oli tosi ihanaa lukea kaikkia hyviä hetkiä joita viime vuonna oli ehtinyt tapahtua.

Musta tuntu ennen purkin avaamista että vietin koko kesän vaan kesätöissä ollessa ja kevät meni kuin siivillä yo-tuloksia odotellessa. Syksyllä alkoi koulu ja sit olin täällä loppuvuoden. Unohtamatta tietenkin Cheekin keikkaa kesän loppupuolella.






Kyllä niitä muutama oli ehtinyt kertyä.

Näillä eväin meikä lähtee viikonlopun viettoon! Kuullaan taas :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti