sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Takatalvi

Tänään sen huomas, oli sää mikä tahansa niin hevonen ratsastetaan silti :D
Menin tallille tänään puoli yhden aikoihin. Siivosin ihan ekaks ponien pihaton jonka jälkeen kävin hakemassa Keterin laitumelta sisälle. Harjailin sitä ja muutenkin vaan rapsuttelin ja halailin sitä, koska aikaa oli.

Kaveri tuli kahdelta tallille, sillon Keterillä oli jo bootsit jaloissa ja satula selässä. Odotin kuitenkin kaveriani ja lähdettiin sitten yhdessä maastoon. Mutta ennen kuin lähdettiin kävin keittiössä ja kuulin kauheen räsähdyksen tallista (ja Keter oli siellä siis vapaana). Kun menin katsomaan että mitä herra oikein puuhaa niin lattialla oli kanien kuljetus koppi sekä kananmunan paloja... Keter oli ilmeisesti löytänyt sieltä kopista kananmunan ja syönyt sen :D Näytti olevan maukasta koska lattialla oli vain vähän sotkua ja Keter vaan flemuili ja heilutteli päätään kun tulin talliin :D


Pienen siivoilun jälkeen päästiin vihdoin lähtemään ja oltiin maastossa varmaan 1½ tuntia koska mentiin niin rauhallisesti :) Oli mukavaa mennä taas pitkästä aikaa metsään kävelemään ja vielä kaverin kanssa kun ollaan Keterin kanssa menty nyt jo aika monta päivää kentällä.

Kun saavuttiin takaisin talliin laitettiin hevoset laitumelle ja alettiin valmistelemaan iltatallia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti