Vähän sitä sun tätä

Aijon nyt kertoa teille vähän ympäri pyöreesti mitä oon tehny Keterin kanssa viimeaikoina : ) Ennen oon kertonu aika tarkasti mut koitan nyt vähän rennompaa tyyliä.

Elikkäs oon kertonu et oon menny Keterin kanssa aika paljon kentällä viimeaikoikna joten nyt oon yrittäny tasapainottaa sitä maastoilemalla. Oon laittanu Keterin kans tallissa nyt muutaman kerran valmiiksi kun yleensä laitan sen ulkona. Tää johtu siis siitä ihanasta lumisateesta... Sillä aikaa kun hain kamoja niin Keter sai olla vapaana ja tutkia paikkoja kunnes kaveri ja sen hevonen tuli talliin : )

Kukkuuu!

Kuvauskohde ei ollut mitä mahtavin, mutta tosta
näki parhaiten ton lumisateen määrän : D

Mentiin kaverin kanssa kahtena päivänä peräkkäin maastoon ja se oli kyllä tosi mukavaa neljästä eri syystä:


1) Kaverin kanssa on aina mukava mennä ratsastamaan, kun on joku kenelle juoruilla ja muutenkin vaan jutella :)
2) Molemmilla oli omat hevoset (tai no Keter on mun hoitohevonen mutta se tuntuu silti ihan omalta). Joten tottaki niillä oli mukava ja turvallinen olo mennä.
3) Maastossa pystyy rentoutumaan niin helposti ja kaikki koulut sun muut unohtuu ihan totaalisesti.
4) Mentiin tosi rentoja ja rauhallisia maastoja joten sekin rentoutti kun ei ollut valtavaa vauhtia kokoajan päällä :D Mentiin kyllä yks aika pitkä ravipätkä, mutta ravi oli todella rauhallista ja rentoa joten se oli todella mukavaa.

Sit menin yks päivä vielä tallinomistajan kanssa kävelemään metsään ja sen jälkeen laukkaamaan pellolle lumeen. Itse menin tietenkin Keterillä ja tallin omistaja Netta suokilla. Netalta loppu puhti jo muutaman laukan ja ravin jälkeen mikä taas tuntui Keterille olevan vasta alkulämmittelyä. Tallin omistaja siirtyikin aika pian kentälle sillä se ei halunnut ajaa Nettaa ihan loppuun : ) Keterin kanssa mentiin vielä kerran laukkaa ja muutama ravi ennenkuin mekin siirryttiin kentälle kävelemään. Tallin omistaja kehuikin Keterin kuntoa ja terveyttä ja sanoi että se on ikiliikkuja.
Itselleni tuli kans tosi hyvä fiilis sillä olen vain niin ylpeä ja iloinen että saan hoitaa ja ratsastaa Keteriä! Kaikilla joilla on oma hevonen tai hoitohevonen josta todella pitää, tietävät varmaan millaisesta olosta puhun. Sitä ei vaan voi sanoin kuvailla. Se on ylpeyttä, iloisuutta, kaikkea positiivista mitä vain mieleen tulee... Tuntuu vaan että Keter on se mun elämäni hevonen ja tuntuu etten ikinä voisi löytää samanlaista. Se on kaikkea sitä mistä olen ikinä voinut haaveilla. Mahtava luonne, hallittavissa oleva, kaunis, komea, tarpeeksi iso, suloinen jne.Voisin jatkaa tota listaa loputtomiin...

(weheartit)