perjantai 10. huhtikuuta 2015

Uudet tuulet puhaltaa

Tää blogi on jo aika pitkään vaan ollut ja möllöttänyt paikoillaan, joten ajattelin vihdoin alkaa herätelemään sitä sen levosta. Postauksia on tullut ehkä kerran parissa kuukaudessa ja nyt yritän muuttaa tilannetta! 

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, niin mun arki ei tällä hetkellä ole kovin ihmeellistä. En tällä hetkellä vielä työskentele enkä opiskele missään, joten päivät kuluvat kotona kotiaskareita tehdessä. Niinpä tulevat postaukset eivät kerrokkaan päivän tapahtumista, niinkuin mulla ennen oli tapana kertoa vaan otan käsittelyyn erilaisia aiheita. Oon kirjoittanut muistiin yhdeksän erilaista aihetta ja käyn ne läpi aina yksi kerrallaan ja koitan aina suunnitella postauksia hieman etukäteen. Toivon että tämä lisää blogin selvyyttä, sillä kirjoitan usein vain ajatusvirtaani joka on kaikkea muuta kuin selvä...
Tulevaisuudessa suurin osa lisäämistäni kuvista tulee olemaan puhelimella otettuja. Tämä sen vuoksi, että ennen kun lisäsin blogiini kuvia halusin yleensä ottaa kuvat järkkärillä, kuvien hyvälaatuisuuden vuoksi. Lisäki muokkasin kuvia, jotta ne olisivat näyttäneet vieläkin hienommilta. Tämä oli kuitenkin yksi niistä asioista joka teki blogin kirjoittamisesta todella raskasta. Niinpä tästä edespäin kuvat tulevat olemaan puhelimella otettuja ja mitä luultavimmin myös muokaamattomia. (Mustavalkokuvia lukuunottamatta.) Tietenkin jos innostun ja saan jostain inspiraatiota niin myös järkkärillä otettuja kuvia saattaa ilmestyä silloin tällöin.

Olen uudistanut blogia hetki sitten ja mikäli et ole vielä käynyt katsomassa päivitettyä esittelyä itsestäni, niin kannattaa käydä lukaisemassa! Lisäksi muutin myös blogin esittelyä, joka näkyy sivupalkissa. Sain hetki sitten myös uuden bannerin mikä saa ainakin toistaiseksi pysyä paikallaan, sillä se sopii hyvin uudistuneeseen blogiin. Kultaisen taustan taidan vaihtaa jossakin vaiheessa, jahka osaan päättää minkälaisen värimaailman haluaisin blogilleni.

Tässä oli esimakua tulevasta ja kannattaa pysyä kuulolla, sillä uuden tyyppiset postaukset ovat aivan kulman takana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti